MISTÄ KUNNILLE TOIMEENTULOTUKEA?Pääkaupunkiseutu ja siihen olennaisesti liittyvät kehyskunnat ovat viimeisen parin vuosikymmenen aikana kasvaneet kunnasta riippuen 1-3 %:n vuosivauhdilla.Kasvuprosentin nouseminen yli 1-1,5 %:n aiheuttaa kunnan palveluverkostolle erittäin suuria paineita sekä investointien että palvelutuotannon taustoin. Viimeaikaiset tiedot kuntataloudesta eivät lupaa asukkaille hyvää. Erityisen synkkänä kuntatalouden tila näkyy pääkaupunkiseudun kunnissa. Kuntien taloutta ei ole saanut sekaisin maailmantalouden arvaamattomuus vaan sen on sekoittanut liian nopeasti ja liian rajusti muuttunut kunta-valtio –suhde. Kuinka näin on voinut käydä vauraan Uudenmaan kunnille? Eräitä kaikille yhteisiä nimittäjiä ovat muun muassa väestönkasvu, mikä lisää peruspalvelujen tarvetta, verontulotasauksen muutokset ja niihin kytkeytyvät valtionosuudet, yhteisöveron jako-osuuden muutokset sekä eräät muut verotuksessa tehdyt tulonsiirrot. Pahimmillaan yksittäinen kunta on samanaikaisesti kaikkien edellä mainittujen muutosten ”myrskynsilmässä”.
KASVUN HINTAPääkaupunkiseutu ja siihen olennaisesti liittyvät kehyskunnat ovat viimeisen parin vuosikymmenen aikana kasvaneet kunnasta riippuen 1-3 %:n vuosivauhdilla. Kasvuprosentin nouseminen yli 1-1,5 %:n aiheuttaa kunnan palveluverkostolle erittäin suuria paineita sekä investointien että palvelutuotannon taustoin. Tässä kehityksessä moni kunta menee ”hapoille”. Vaikka kunnan vuosikate säilyisikin positiivisena, kasvuvauhti näkyy erityisesti investointitaloudessa. Uusien koulujen, päiväkotien, asumiseen ja elinkeinoelämään liittyvän infrastruktuurin sekä terveydenhuoltopalvelujen edellyttämät investoinnit joudutaan pääasiallisesti toteuttamaan kuntien omana tuotantona ja lähes yksinomaan velkarahoituksella. Investointien toteuttaminen ei yksin riitä. Käyttötalous vaatii omat menonlisäykset. On laskettu, että keskikokoisen uuden päiväkodin käyttömenot ovat suuruusluokaltaan miljoona euroa ja peruskoulun noin 2-3 miljoonaan euroa. Asuinpaikasta riippuen yhden uuden kuntalaisen sijoittuminen kuntaan lisää erilaisten investointien muodossa kunnan kustannuksia noin 5000 – 17 000 euroa. Siten kasvulla on hintansa. Uusi asukas on kuitenkin aina investointi tulevaisuuteen, sillä maassamme on jo suuri määrä esimerkkejä päin vastaisen kehityksen seurauksista. Kysymys on ennen kaikkea siitä, miten investointeja voidaan jakaa pidemmälle aikavälille niin, ettei kunnan taloutta samaan aikaisesti syö investointien omarahoitusosuus sekä kasvavat käyttökustannukset. Mielestäni tämä edellyttää myös kasvukuntien kohdalla uudenlaista ajattelua valtionosuustarkastelussa.
SYYT JA SEURAUKSETKeskeinen syy kuntatalouden vakaan kehityksen pysähtymiseen on henkilöverotuksessa tapahtuneet muutokset samanaikaisesti kunnallisten palvelujen valikoiman kasvun kanssa. Julkisuudessa jää nimittäin usein huomaamatta se, että tulopolitiikan kolmijakoon osallistuvat myös kunnat – pääasiallisesti maksajina. Kun valtiovalta helpottaa tulopoliittisia neuvotteluja veroratkaisuilla, se itse asiassa keventää suhteellisesti eniten kansalaisten kunnallisverotusta. Näin siksi, että alemmissa tuloluokissa valtionverotuksella ei ole merkitystä veron jäädessä muutoinkin varsin matalaksi. Tasaverona kunnallisverotukseen tehtävät lisävähennykset huolehtivat tulonjakopolitiikasta ja palkkaerojen supistumisesta. Menetettyä verotuloa ei kuitenkaan ole kunnille kompensoitu, mikä heijastuu verotulokehityksen pysähtymisenä. Tilastollisesti voidaan todeta, ettei kuntien verokertymä ole kasvanut yleistä kustannustasoa vastaavasti. Yhdistettynä yhteisöveroissa tapahtuneeseen muutoksiin voidaan jopa todeta useiden kuntien absoluuttisen verokertymän vähentyneen viimeisen kolmen – neljän vuoden aikana. Tilanteen vakavuutta lisää se, että samanaikaisesti kuntien hoidettavaksi on siirretty yhä uusia palveluja ilman, että niiden rahoitusta olisi hoidettu valtiovallan toimesta. Tällaisia palveluja ovat muun muassa esiopetuksen ja hammashuollon laajentaminen kaikkiin sodanjälkeisiin ikäluokkiin, mikä sinänsä oli oikea toimenpide. Nyt kuntien vastuulle ollaan lisäämässä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta sekä hoitoon pääsyn aikatakuut. Menettelyllä itse asiassa pidennetään lasten ”työaikaa” kahdella – kolmella tunnilla. Eikö olisi ollut parempi lisätä työelämän joustoja joilla taattaisiin enemmän yhteistä aikaa lapsille ja vanhemmille?
YHTEISÖVEROUudenmaan kuntien kohdalla yhteisöveron jako-osuuden muutokset ovat olleet merkittäviä. Alue toimii koko maata ajatellen talouden veturina. Näin ollen muutoksilla on arvaamattoman suuri merkitys alueen yleiseen toimeliaisuuteen. Vielä 1977 yhteisöverojärjestelmää käyttöönotettaessa kunnille luvattiin 40 %:n jako-osuus yhteisöveron tuotosta, tämän vuoden 19,75 % on kaukana tuosta lupauksesta. Kun tähän liitetään vielä valtiovallan tavoite koko yhteisöveron tuoton siirtämisestä valtiolle ilman, että samanaikaisesti puhutaan edes lupauksina sen kompensaatiosta, voidaan hyvin ymmärtää kuntataloudesta vastaavien syvä huoli skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuudesta perinteisellä suomalaisella mallilla.
ALUEPOLITIIKKAOn selvää, että Suomi harvaanasuttuna maana tarvitsee aluepolitiikkaa. Se on lähes ainoa keino säilyttää maa asuttuna ja turvata keskimääräiset peruspalvelut asuinalueesta riippumatta. Mielestäni on syytä kuitenkin muistaa se, ettei aluepolitiikkaa voida hoitaa kuntapolitiikan keinoin. Kansainvälinen toimeliaisuus synnyttää työpaikat hyvien kulkuyhteyksien varteen, korkeaan opetuksen tasoon ja tarjontaan nojautuen. Infrastruktuuriltaan lähes valmis Uusimaa on tässä suhteessa selvästi muuta maata paremmassa asemassa. Tätä ei kuitenkaan pidä kadehtia, sillä kokonaistoimeliaisuus lisää vääjäämättä tuottavuutta koko maan parhaaksi. Ellei tätä tosiasiaa haluta tunnustaa, on aika ryhtyä pohtimaan kunnille myönnettävän toimeentulotuen muotoja. Nykyisestä urakasta eivät vauraatkaan kunnat enää omin avuin selviä, Vantaasta puhumattakaan.
Markku Weckman puheenjohtaja Kokoomuksen Vantaan Kunnallisjärjestö kaupunginvaltuutettu |
